HS: Helsingin kaupunki selittää, miksi Herttoniemen vallattu huvila purettiin pikavauhtia

Mielipide 22.3.2015 9:08
Anni Sinnemäki Jaakko Stauffer Arto Hiltunen

Huoli turvallisuudesta vauhditti Fastholman huvilan purkamista, kirjoittavat apulaiskaupunginjohtaja Anni Sinnemäki, virastopäällikkö Jaakko Stauffer ja tilakeskuksen päällikkö Arto Hiltunen mielipidekirjoituksessa.

Kiinteistöviraston tilakeskuksen päätös purkaa pikaisesti Herttoniemessä sijainnut Fastholman huvila on saanut osakseen voimakasta kritiikkiä. Julkisuudessa on ollut osittain myös asiaan liittyvää väärää tietoa, jonka haluamme nyt oikaista.

Kun tilakeskus oli saanut tiedon Fastholman huvilan valtauksesta, se pyysi palotarkastajan arvion tilanteesta. Palotarkastajan 5. maaliskuuta antaman lausunnon mukaan vallatun talon käyttöön liittyi korostunut palovaara ja henkilömenetyksiin johtavan onnettomuuden suuri riski.

Lausunnossa määrättiin tilakeskus selvittämään rakennuksen turvallisuuspuutteet sekä toimimaan niiden mukaisesti.

Pelastuslain mukaan vastuu rakennuksen turvallisuudesta on sen omistajalla eli tässä tapauksessa Helsingin kaupungilla. Tilakeskus ei voinut ottaa riskiä, että rakennuksessa olisi syttynyt ihmishenkiä vaativa tulipalo esimerkiksi tiloissa käytetyistä kynttilöistä ja spriikeittimistä. Ikkunoiden levytysten vuoksi rakennuksen poistumisreitit olivat käytännössä olemattomat. Valtauksen alkuvaiheessa kiinteistöön pääsi vain yhden ikkunan suojalevyyn tehdystä reiästä.

Kun Fastholman huvila vapautui vuonna 2011 pitkäaikaisesta vuokrauksesta, tilakeskus yritti löytää ostajaa tai vuokraajaa, joka olisi kunnostanut talon. Kesäkuussa 2014 tilakeskus päätti purkaa rakennuksen, koska kaupungilla ei ollut sille omaa käyttöä. Kiinteistölautakunta otti päätöksen käsiteltäväkseen ja edellytti tarjouskilpailun järjestämistä rakennuksesta.

Tarjouspyynnön maininta siitä, että rakennuksen “käyttöönotto edellyttää täydellistä peruskorjausta”, kuvasi myyjän käsitystä rakennuksen kunnosta ja korjaustarpeesta. Maininnalla haluttiin korostaa, ettei rakennus ollut rakentamismääräysten mukaisessa kunnossa.

Lisäksi normaalit maanvuokraehdot edellyttävät muun muassa peruskorjaamaan kolmen vuoden kuluessa rakennuksen julkisivut, vesikaton ja ulkorakenteet.

Koska varteenotettavia tarjouksia ei kahden kuukauden määräajassa tullut, kiinteistölautakunta päätti lopulta, että Fastholman huvila voidaan purkaa. Rakennuksen purkuun oli saatu purkulupa rakennuslautakunnalta jo aiemmin. Rakennukseen liittyvät rakennustaiteelliset ja suojelua edellyttävät näkökulmat käytiin läpi yhdessä eri virastojen kanssa purkuluvan hakemisen yhteydessä.

Helsingin kaupungin nykyiset investointimäärärahat eivät riitä pitämään kaikkia tiloja kunnossa. Tämän vuoksi määrärahat on päätetty kohdistaa etenkin koulujen ja päiväkotien turvallisuuden ja terveellisyyden parantamiseen. Lisäksi valtuusto on päättänyt luopua niistä tiloista, joita kaupunki ei itse käytä.

Helsinki suhtautuu myönteisesti asukkaidensa omaehtoiseen toimintaan ja haluun vaalia rakennusperintöä muun muassa myymällä suojeltuja huonokuntoisia rakennuksia yksityisille tahoille edelleen kunnostettaviksi ja jälkipolville säilytettäviksi. Fastholman tapahtumien perusteella päivitetään kaupungin ohje valtausten varalle korostaen kaupungin eri osien yhteistyötä.

Anni Sinnemäki
apulaiskaupunginjohtaja
Helsingin kaupunki
Jaakko Stauffer
virastopäällikkö
Arto Hiltunen
tilakeskuksen päällikkö
Helsingin kaupungin kiinteistövirasto

Tästä on kyse

  • Vuonna 1910 rakennettu hirsinen Fastholman huvila vallattiin maaliskuun alussa. Valtaajat yrittivät neuvotella nuorisoasiankeskuksen välityksellä rakennuksen säilyttämisestä.
  • Kaupungin omistaman rakennuksen purkamisesta oli päättänyt kiinteistölautakunta.
  • Rakennus tyhjennettiin 10. maaliskuuta poliisin avustuksella ja purkaminen aloitettiin heti.
This entry was posted in Häätö, Vallan käytäviltä, Valtamedia. Bookmark the permalink.