“Helsingin tilakeskus lähti väkivallan ja tuhoamisen tielle”

US Puheenvuoro: Matti Hirvonen 10.3.2015 13:19

Fastholman huvila Helsingin Herttoniemessä vallattiin muutama viikko sitten. Helsingin kaupungin omistama satavuotias hirsihuvila oli ollut vuosia tyhjillään ja nyt siitä haluttiin tehdä epäkaupallinen ja maksuton ihmisten yhteinen kohtaamispaikka kaupungissa luonnon keskellä. Sanomattakin on selvää, että Suomen ainoassa suurkaupungissa tällaiset paikat ovat harvassa.

Valtauksen aikana valtaajat kunnostivat taloa ja suunnittelivat sinne monenlaista toimintaa. Herttoniemi-seura oli myös halunnut säästää huvilan purkamiselta ja Helsingin Sanomille valtausta kommentoinut paikallinen nainen kuvaili valtauksen olleen “todella rauhallinen”. Talonvaltaajien mukaan eilen, maanantaina 9. maaliskuuta, käytiin vielä neuvotteluja nuorisoasiankeskuksen kanssa siitä miten talon käytöstä ja remontoinnista voitaisiin saada sopimus aikaan. Virkistysalueella sijaitsevaan taloon oli suunnitteilla mm. luontoaiheista toimintaa lapsille.

Tiistaiaamuna kaupungin tilakeskus kuitenkin päätti turvautua väkivaltaan, kun mellakkapoliisit tyhjensivät talon valtaajista ja tilakeskuksen tilaamat kaivinkoneet alkoivat välittömästi repiä rakennusta maan tasalle. Pelkän purkamisen kustannukset helsinkiläisille ovat kymmeniä tuhansia euroja.

Se on väkivaltaa, että mellakkapoliisit murtavat rakennuksen oven, pakottavat sisällä olevat ihmiset ulos ja tekevät kiinniottoja. Vaikka se on lain siunaamaa väkivaltaa, se on silti väkivaltaa. Voidaan kysyä toteutuiko päivän operaatiossa oikeusperiaate siitä, että se mikä ei ole kohtuus ei myöskään voi olla oikeus.

Fastholman huvilan valtauksessa oli kyse ruohonjuuritasolla tapahtuvasta ihmisten omatoimisuudesta. Siitä, että yhteisen ympäristön parantamisessa ei ole kyse jonkun toisen toimijuuteen vetoamisesta vaan asioiden tekemisestä itse ja yhteisestä vastuunkannosta. Fastholman valtaajat olivat valmiita kunnostamaan talon ja sen pihapiirin talkoovoimin, mikä olisi tarjonnut kaupunkilaisille oivan tilaisuuden tutustua vanhan talon kunnostamiseen perinteitä kunnioittaen. Hirsi- ja perinnerakentamisen asiantuntemusta oli saatavilla.

Jo pelkkä satavuotiaan hirsihuvilan tuhoaminen kaivinkoneella on anteeksiantamaton rikos rakennusperintöä kohtaan.

Fastholman huvilan valtaus oli yhteiskunnallinen teko. Siksi onkin aiheellista kysyä oliko ilmeisesti tilakeskuksen virkamiesten päätös väkivaltaan turvautumisesta ja rakennuksen nopeasta hävittämisestä kovinkaan tarkoituksenmukainen? Silloin kun kyse on ihmisten oikeudesta osallistua elinympäristönsä kehittämiseen niin tilakeskuksen virkamiehellä ei välttämättä ole tarvittavaa kykyä pohtia asian yhteiskunnallisia puolia. Virkamiehet toimivat kuitenkin poliittisessa ohjauksessa niin on myös tarpeellista kysyä kuka kantaa poliittisen vastuun kaupungin viranhaltijoiden väkivaltaisesta hyökkäyksestä kaupungin asukkaita ja rakennusperintöä vastaan?

Oliko tuollaisessa ratkaisussa ylipäätään mitään järkeä, etenkin kun edellisenä päivänä kaupungin toinen virasto kävi neuvotteluja valtaajien kanssa rauhanomaisen ja eri osapuolia tyydyttävän ratkaisun löytämiseksi tilanteeseen?

Näin vaalien alla etenkin nuorten osallistuminen ja kiinnostus yhteiskunnallisia asioita kohtaan on ainainen kestopuheenaihe. Siksi sopiikin kysyä millaisen signaalin tilakeskuksen toiminta antaa paitsi alueen asukkaille niin myös niille nuorille, joiden viikkojen työ ja tulevaisuuden unelmat revitään väkivaltaisesti palasiksi heidän silmiensä edessä?

Olikohan tilakeskuksen viranhaltijat miettineet ihan loppuun asti päätöksen vaikutuksia? Ovatko he valmiit kantamaan vastuun seurauksista?

Yhteiskunnassa meni tänään pahasti rikki paljon muutakin kuin Fastholman upea hirsihuvila.

Mielenosoitus valtauksen häätöä ja Fastholman huvilan purkamista vastaan kokoontuu tänään Dallapén puistossa kello 19.

kuva: purkukone
Koneet tuhoavat rakennusperintöä.

kuva: kiinniotto
Poliisi tekemässä kiinniottoa.

This entry was posted in Häätö, Muualta, Pakina. Bookmark the permalink.